NWF valmentajaksi validoituminen

Voit hakea kokemuksen ja koulutuksen perusteella validointia NWF valmentajaksi. Kesän 2024 haku on päättynyt.

Validoinnin kriteerit:

  • Kouluttaja on kouluttanut oman koiransa koevalmiiksi ja koiralla on vähintään yksi luokkanousutulos KEK (100p max 3vp).
  • Kouluttaja on kouluttanut vähintään kolme koirakkoa koevalmiiksi, ja näillä koirilla on koetulos KEK 1-luokan kokeista (min 25p). Suostumus koiran omistajalta on hyvä olla hänen koiransa nimen mainitsemiseen tässä yhteydessä.
  • Käytännön kokemusta virallisten kokeiden kulusta, joko virallisten kokeiden kokelaana tai toimihenkilönä.

Mitä validoituvalta edellytetään:

  • Osaa suunnitella treenit sekä koiran että ohjaajan tason mukaisesti
  • Osaa neuvoa ohjaajalle eri tapoja koulutukseen ja perustella ne
  • Osaa antaa palautetta ja kehittää koirakon suoritusta (ongelmien ratkaisu)
  • Kehittää omaa osaamistaan
  • Ymmärtää sekä koiran että ohjaajan viretilan merkityksen koulutuksessa
  • Omaa taitoja ohjata ohjaajia, joilla on esimerkiksi vaikeutta oppia mekaanisia taitoja, esiintymis- tai kisajännitystä tai tarvitsee apua saavuttaakseen hyvän yhteistyön ja luottamuksen koiransa kanssa
  • Ymmärtää motivaation tärkeyden (osaa kasvattaa sekä ylläpitää sitä)
  • Ymmärtää koiran ja ohjaajan suhteen merkityksen ja ottaa sen aina koulutuksessa huomioon
  • Osaa kouluttaa 1-3 luokkaan tarvittavat taidot koesääntöjen mukaisesti
  • NWF ry:n jäsen. Validointiin voi laittaa hakemuksen, vaikka ei olisi vielä jäsen ja liittyä mahdollisen validoitumisen jälkeen.

Haku kesän 2024 NWF valmentaja validointiin on päättynyt.

Nose Work Finland ry:n hallitus päättää hakijan validoinnista   yhdistyksen ulkopuolisen validointityöryhmän suosituksesta. Validointi on voimassa 3 vuotta. Kaikille NWF valmentajaksi validoituneille lähetetään prosessin lopussa 100€ lasku. Ne hakijat, jotka eivät vielä työryhmän mielestä täytä validoitumisen kriteerejä saavat rakentavan palautteen ja 20€ laskun.

Päivitetty 22.9.2024